Rakastuin tilkkutöihin. Kaikki lähti koulussa tehdystä tilkkupeitosta, ja halusin isomman, ja hienomman kotiin käyttöön itselleni. Lopulta kun sain kankaat hommattua pääsin aloittamaan. Iso projektihan se oli, mutta kyllä kannatti!
Lopussa, melkein valmiina peitto raastoi hermojani. No, olihan kello jo puoli yksitoista illalla, ja syöminenkään ei ollut onnistunut vähään aikaan. Pitihän työ saada valmiiksi.
Itseasiassa tämä oli valmiina juuri ennen jouluaaton aattoa, mutta postaus venyi joulun, matkojen, haaveilun, ja kaiken muun kuluessa. Nyt kuitenkin otin itseäni niskasta kiinni ja rupesin näpyttelemään tekstiä.
Kyllä se siitä..
Peitto vaan oli kokonsa takia vaikea saada kuvaan :D
Onhan sillä mittoja mukavat 1,5 x 1,7 tai jotain sinneppäin. Ei mitoilla niin väliä ole. Kuvilla on. Ja laadusta tingitään nyt.. Kaiken sen aherruksen jälkeen ei oikein keksinyt miten kuvan ottaa, ja tästä nyt ei selviä millainen peitto on, mutta kuva saa nyt kelvata.

Ihanat kankaat ja ihana peitto <3
VastaaPoistaKiitti :3
VastaaPoista